David Pekkam

 

Proffan Kellari

 

Digitalisointi.com

 

FingerprintMedia

 

VT-Ilmastointi Oy

 

TeamStore

 

7.3.10 Kauden päätöksestä täydet pisteet Kakkoselle

Sunnuntaiaamu Littoisten Monitoimihallissa toi kauden ensimmäisen ja viimeisen täyden pistepotin kaudelta 2009-2010 Paksuille Pojille.

Kovin niukkalukuinen Ispoisten atleettinen ei pärjännyt Piikkiön atleettisille ensimmäisessä "kamppailussa". Toisessa ottelussa verkkoa heiluteltiinkin pelkästään puskumaaleilla - tyypillistä taitofutsalia siis.

Vahvimmin parketilla esiintyi kansikuvapoikamme P.Tamminen tehoilla 3+3. [Tulokset] [Tilastot]

20.2.10 Taalintehtaan vierailusta säälittävät 3 pistettä Kakkoselle
Vierailu Taalintehtaalle sarjajumboja vastaan ei paljoa jälkipolvelle jättänyt kerrottavaa. Ensimmäisessä ottelussa pisteittä alkukauden tahkonut kotijoukkue rokotti virheistä ja kun Paksut käyttivät lätkästä tuttua "läheltä ylös"-viimeistelyä oli jälki sen mukaista. Pehmeiden pallojen piikkiin.

Toisessa ottelussa tulevaa vastustajaansa naureskelleet Someron "miehet" olivat vakuuttavia lähinnä alkulämmittelyssään. Omalla pallolla rutiinivoitto.
3.2.10 Rästiottelusta pakolliset 3 pistettä Ykköselle
Paksujen Poikien treenivuorolla höntsäilty rästiottelu paikallisvihollista päättyi leppoisten tapahtumien päätteeksi niukkaan, mutta ansaittuun voittoon Ykköselle. Kolmosdivisioonan taival saatiin näin vuoden 2010 osalta pakettiin. Voiton myötä sarjapaikan säilyttäminen on vielä teoriassa mahdollista, vaikka viisi joukkuetta sarjaporrasta alemmas pudotetaankin.
10.1.10 Ilposten pölylattialta jo perinteeksi muodostunut voitto ja tappio ykköselle

Ensimmäisessä ottelussa historiallisesti täydellä kokoonpanolla pelanneille Paksuille selkeä voitto viikonloppuväsymyksestä ilmeisesti kärsineistä Kisureista.

Toisessa ottelussa kyyti oli kylmää, vaikka ensimmäisessä erässä niin teknisesti kuin taktisesti edellä ollut kosovolaisporukka vain kerran kehikon sisään osuikin. Ottelussa jatkettiin historian tekemistä - tällä kertaa tehtyjen maalien osalta. [Tulokset] [Tilastot]

3.1.10 Ykkösen toisessa kotiturnauksessa niukka voitto ja "hieman" reilumpi tappio

BFB - G.P.R. FC/2 6 - 5 ( 3 - 2 )

Ensimmäinen peli olisi voinut päättyä kummalle vaan, vaikka BFB useammin ottelua johtikin. Viimeisellä kympillä täydellä kokoonpanolla paikalla ollut GPR johti ottelua 4-5, mutta niin vaan kerrankin Paksut tasoihin ja ohi loppuminuuteilla. Kummankin jokkueen puolustus oli juuri numeroiden tasolla.

RaiTeePee - BFB 7 - 1 ( 3 - 1 )

Vaikka tunti oli BFB:llä taukoa edellisestä ottelusta, niin ei vaan jalka liikkunut. Merkkausvirheitä tai huolimattomuuksia tuli ihan liikaa ja raisiolaiset rokottivat erinomaisella prosentilla. Maalivahdille ei jäänyt tilanteissa mitään mahdollisuuksia ja kun toisessa päässä maalivahti ja koko RaiTeePeen joukkue puolusti hyvin, niin näennäisen tasaisesta kenttäpelistä huolimatta tuloksena reilu tappio.

19.12.09 Kotiturnauksen tiukkojen ottelujen tuloksena kolme pistettä ykköselle Piikkiöön

BFB - FC Inter 3 - 1 ( 1 - 1)

Ensimmäisessä ottelussa Inter pysyi hyvin parhaalta vetosektorilta poissa ja pienehköstä salista johtuen ei Inter päässyt täydellä kokoonpanolla juoksuttamaan kotijoukkuetta. BFB:lläkin kyllä 9+mv paikalla. Koko joukkueen puolustaminen oli heti ihan eri tasolla, kun saatiin maalivahti ja tarpeeksi pelaajia paikalle.

FC Kliini - BFB 4 - 3 ( 1 - 1 )

BFB:llä ei ollut liike eikä muutenkaan peli-ilo samalla tasolla kuin Interiä vastaan. Voitosta näytettiin taistelevan kuitenkin ja johdettiin 1 - 0. Pahasta alakerran hassista tasoitus ja sitten toisella puoliajalla Kliini pääsi kuin varkain jo 3 - 1 - johtoon. 3 - 3 - tasoituksen jälkeen tuntui jo hyvältä, mutta niin vaan Kliini rankaisi vielä kerran eikä BFB saanut tehtyä maalia hyvin puolustaneelle "kotijoukkueelle". Kliini teki kyllä pari erittäin nättiä maalia ja muutenkin peli pyöri välillä hienosti. BFB:llä ei koko joukkueen puolustaminen ollut samalla tasolla kuin ensimmäisessä matsissa.

13.12.09 Kauden ainoasta kotiturnauksesta voitto ja tappio Kakkoselle

Pappojen innokkuus oli liikaa Paksujen liikkeelle ensimmäisessä ottelussa. Maalivahdin ulosajo vastaantulotilanteessa sekoitti pakkaa riittävästi, onneksi saa seuraavaksi pelata kuitenkin jo toisessa pelissä Taalintehtaan reissulla helmikuussa.

Toisessa ottelussa krapulaisen Jani "mies joka vetää futsalissa kärkkäreitä" Niemisen suonenveto iski neljästi ja tuloksena suhteellisen helppo voitto latteaksi jääneessä taistossa. [Tulokset] [Tilastot]

28.11.09 Tappavan tehokas viimeistely tuotti yhden sarjapisteen Halikon reissulta

Luontaiset maalintekijät nousivat Halikon kakkosta vastaan tasapeliin junioreiden sorruttua tunteiden lämpenemiseen Paksujen Poikien kanssa.

Huomattavasti leppoisammassa ottelussa tappavat viimeistelijät tekivät vastustajan maalivahdista ottelun vakuuttajan, kun taas "omat koirat" Leimala & Huotari rankaisivat toisessa päässä rankalla kädellä vastaiskujen päätteeksi. [Tilastot]

8.11.09 Varamiehinen Ykkönen tuplatappioon TPK:n käsittelyssä

Isänpäivän kaudenavaus, perinteisen vahva 7 pelaajan osanotto ilman maalivahtia. Onneksi sentään ei Ilpoisten pölyhallin pintaa ole vuosiin turhaan huollettu, liukumaton lattia olisi pilannut muuten kevyen sunnuntaihyppelyn.

Ensimmäisessä ottelussa loukkaantuminen ja toisessa ulosajo tekivät kahden vaihtomiehen rosterilla loppuhetkien pyristelyn tuloksettomiksi yllättävän tasaisissa merkeissä käytyjen taistojen päätteeksi. [Tilastot]

25.11.09 BFB Futsal Tournamentin voitto Lietoon
BFB

Leppoisassa ja hyvässä hengessä vietetyn futsal-täytteisen päivän päätteeksi turnauksen voiton vei lopulta tappiottomasti kentällä esiintynyt Lieto. Onnittelut voittajille!

Isäntäjoukkueet miehittivät seuraavat sijat, luonnollisessa järjestyksessä - tottakai. Pistepörssin voiton vei ykkösjoukkueen Mikko Jokinen perässään kakkosen Timo Sipilä ja Teemu Rantanen. [Turnausohjelma] & [Galleria]

22.10.09 Futsal-kausi käyntiin BFB Futsal Tournamentilla

BFB

BFB:n futsal-kausi 2009-2010 potkaistaan käyntiin Piikkiön Liikuntahallilla 25.10. klo 11:30. Kentällä nähdään kaksi joukkueellista Paksuja Poikia ja neljä vähemmän paksua haastajaa. Yksinkertainen ja yksieräinen ottelusarja vedetään läpi vauhdikkaassa, mutta rennossa hengessä, jossa pelaajia sekä yleisöä viihdyttää maalien lisäksi hyvin varusteltu kahvio. Tervetuloa viihtymään! [Ohjelma][Facebook]

4.10.09 Kauden 2010 pelit jatkuvat V-divisioonassa.
Viime metreillä kasaan koottu 11-miehinen ryhmä kävi hakemassa tarvittavat pisteet kotiin erinomaisella taistelulla ottelussa, jossa nähtiin komeita maaleja, suurta draamaa ja virheetöntä tuomarointia. Näin ollen kaudella 2010 nähdään Piikkiössä enemmänkin V-divisioonaotteluita. Jos nähdään. [Raportti]
11.9.09 Tiukka vääntö Campuksen kanssa päättyi niukkaan tappioon.
5.9.09 Kotijoukkueen yksipuolinen näytös masensi vajaamiehisen PaksuPoikalauman.
18.8.09 PaksutPojat kompuroivat jälleen käsittämättömästi Kisureiden käsittelyssä
BFB - FC NUTurun KisaVeikot osoittautui jälleen ylitsepääsemätömäksi peikoksi BFB:lle. Edes puoliajalle hankittu kahden maalin johto ei riitänyt toisen jakson totaalisen lamaantumisen iskettyä. [Raportti]
13.8.09 PaksuPojat kotivoittoon suunsoiton sävyttämässä ottelussa
BFB - FC NUViimehetkien rangaistuspotkumaalilla työvoitto Piikkiöön ottelussa, jossa kortit heiluivat lähinnä verbaalisen hermokontrollin petettyä. [Raportti]
6.8.09 PaksutPojat syyskierroksen avausvoittoon
PaRe - BFBHeikkotasoisen ja hidastempoisen ottelun voittoon riitti vapaapotkumaali ohi maaliin puoliajalla vaihdetun loukkaantuneen kenttäpelaajan. [Raportti]
29.7.09 Harjoitusottelu
BFB-Hot LipsBFB - Hot Lips 0 - 4
22.7.09 Harjoitusottelu
PaiHa-BFBPaiHa - BFB 6 - 0
17.7.09 Proffan pokeriturnauksen voitto Mikko Helinille
PokeriProffan Kellarissa käydyn pokeriturnauksen vei nimiinsä muutaman lisäoston ja promillen jälkeen Mikko Helin. [Kuvat]